
Partioniemen osatapahtuma toteutetaan yhdessä Hiidenkiertäjien, Lohjan Seudun Soutajat, Lohja Trailsin, Lohjan Seudun Invalidi ry:n, Lohjan Eräveikkojen, Nummityttöjen, Lohjanjärven Loiskeen, LoKV Taitoluistelun ja Lohjan Taitoluistelijoiden kanssa.
Partioniemen reitti kulkee osittain tien vartta ja poikkeaa peltojen ja metsäpolkujen kautta laavupaikalle. Varsinaista helppokulkuisempaa reittiä ei ole, mutta mikäli haluaa tulla paikalle lastenrattailla, voi laavupaikalle kiertää Lylyistentien kautta (lisää pituutta reitille noin 500 metriä). Reitin pituus on n. 4,5 km.
Partioniemen tapahtumaan on mahdollisuus osallistua myös pyöräillen. Lohja Trails ry järjestää yhteislähdön Harjun urheilukeskukselta, Jäähallin edestä (Rajavartiostonkatu 1, 08100 Lohja). Yhteislenkkiin voi liittyä myös Laurentiustalon pihalta, kirjaston puoleisesta päädystä klo 10.20. Pyöräilyreitti kiertää museon kautta Hiidensalmeen ja sieltä Lylyistentien kautta laavulle. Myös takaisin päin on ohjattu pyöräily, lähtö laavupaikalta klo 12.00. Laavupaikalle voi pyöräillä myös omatoimisesti, pyöräilijöiden opasteet alkavat Hiidensalmen sillalta. Pyöräilyreitit on suunniteltu niin, että pyöräksi soveltuu mikä vain mummopyörästä maastopyörään. Matkaa sillalta laavulle kertyy 6,1 km.
Lohjan Seudun Soutajat ry tarjoaa mahdollisuuden soutaa laavupaikalle kirkkoveneellä. Soutamaan lähtevien tulee lähteä parkkipaikalta eri suuntaan kuin varsinaiselle reitille lähtijöiden. Soutamaan pääsee Kesäkoti Leporannan pihasta. Sekä soutuun että laavureitille on opastus parkkipaikalla.
Opastus tapahtuman pysäköintialueelle Hiidensalmen sillalta ja Karstuntieltä. KULKU PARKKIPAIKALLE AINOASTAAN PALONIEMENTIEN KAUTTA! Tapahtuma-alueelle kuljetaan osoitteen Paloniementie 3, 08450 Lohja.